O on aloittanut kyselemisen oikein urakalla. Mikä toi on, miks se on toi ja miten se toimii ja miks se toimii niin ja mikä se sitten on?

Kysely tarttuu. Siks mä kysyn päivittäin itseltäni et miks ihmeessä kiukuttelen itselleni. Omaa elämääni hankaloittaakseni? No en tiedä vastausta, mutta seuraukset kyllä. Mitä mä sit teen? En ota mukaan sadekamppeita vaikka luvataan sadetta, koska muutenkin lähdössä on jo kestänyt ja kestänyt. En käy kaupassa, tai muuten katso et kotona olis ruokaa, ja sit vasta viimeisillä voimilla riehun keittiös kun ei ole mitään syötävää. Tai suunnittelen liian työläitä ruokia, ja sit tiuskin kaikille kun huhkin ruokaa valmiiksi tuntiakausia nälän tulon jälkeen. En lähde O:n kanssa ulos, vaikka se riehuu ja riehuu ja ulkona rauhoittuis. En juo vaikka janottaa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutten nyt kumminkaan. No kun tajusin piinaavani itseäni, niin olen heti petrannut tuota juomista, ja suunnitellut meille helppoja lounaita et ehdittäis aamupäivisinkin ulos. Ehkä mullakin on tahtoikä, ja mä tahdon asioita joita en voi saada, niin sitten kiukuttelen. Mut tuntuu tosi tyhmältä välillä. Tai useimmiten.

Nyt menen laittamaan ruokaa, kun kaikki on vielä hyväntuulisia (ja on eilisiä jämiä).