Meidän remontti etenee, vaikka kellään ei ole langat käsisissä. Kateissa ollut tyyppi ilmaantuu paikalle satunnaisesti, maalari tekee mitä sattuu ja oli tänään kännissä hommissa. Appiukko ei töiden ohella jaksa auttaa niin paljoa kun tarvitaan ja siippa ei vaan pysty (eikä sairaslomalaisen siis kuulukkaan). Mut ahdistuu vielä siitäkin. Eikä ole rahaa palkata sinne ketään ottamaan vastuuta. Eikä mustakaan kahden lapsen kanssa siellä ole juuri hyötyä. Mä vaan jotenkin luulen et homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Mut uskon ja toivon et jotenkin selvitään, aukenee joku uusi mahdollisuus, kasvaa se huteroista huteroin oljenkorsi et me selvitään. Tai sit me selvitään siitä ettei selvitä. Jos ihan vakavissani asiaa ajattelen niin hyperventiloin. Siksi en liiemmin ajattele. Mut äärimmäisen epätodellinen olo mulla on.

Jos remontti valmistuu ja päästään muuttamaan, niin siitä alkaa kahden vuoden koeaika. Jos liian haastavaa (kun ei ne remmppamiset tähän lopu, tää on vaan se vähimmäinen et siel voi asua epäkäytännöllisesti 2 lapsen kans) niin sit uuden kodin katsastus edes. Mua lohduttaa suuresti tuo koeaika, emme sido itseämme löysään hirteen, mut silti kaikki panostukset nyt kannattaa ja saadaan niistä nauttia.

Tää on niin epätodellista et tästä ei sais edes tv-ohjelmaa.