Vaikka mitä tietysti. Vaikka asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi ja pitää meteliä jo aiemmin valittamistani asioista. Mutta kun ei voimat riitä. Katsotaan sitten joidenkin vuosien päästä. Hirveä palo tehdä jotain, mutta kun ei jaksa kotoaan muualle raahustaa.
Kotonakin vois tehdä asioita: leipoa leipää, järjestää kellaria, kasata hyllyjä, kunnostaa keittiöön tulevaa kaappia, piirtää ja askarrella O:n kanssa, lukea rauhassa kirjaa...
Koska mun aivot keksii koko ajan asioita mitä voisin tehdä jos niin tai näin, niin päätin ottaa itselleni arkisen joogaharjoituksen, että jossittelen vähemmän. Ja teen sen minkä teen. Kuulostaa niin pirun yksinkertaiselta, mutta ehkä siksi onkin niin vaikeaa. On hirveän vaikeaa keskittyä olemiseen kun  mieli raksuttaa tiedostamattomia asioita pintaan ja niiden aiheuttama ahdistus lamaannuttaa. Mutta olen kyllä iloinen että niitä tunteita nousee pintaa, koska ne vaikuttavat käytökseeni tiedostin niitä tai en. Ja kun mun tapa ajatella on kirjoittaa, enkä saa kirjoitusrauhaa kuin satunnaisesti, niin pää on liian täynnä. Tiistai-ryhmä auttaa hiukan, varsinkin matkat sinne ja takaisin, vaikken voikkaan kirjoittaa pyöräillessä ;-) Mut tästä johtuen tuuletan itselleni joka kerta kun jaksan olla läsnä itselleni, lapsilleni tai siipalle. Ja toivon et jossain vaiheessa suruun, ahdistukseen ja itseni nälvimiseen sitoutuneet voimavarat vapautuvat nykyhetkeen energiaksi josta on jakaa ymprilleenkin. Lähellä ja isommassakin mittakaavassa. Mutta läheltä on aloitettava.
Ensimmäiseksi aion nyt estää M:a syömästä vahaliituja kun sai näppäränä lapsena rasian auki.