Tosi rankkaa viettää viikonloppua ja syntymäpäiväjuhlia vihaa pursuavan ihmisen kanssa. Varsinkin kun tämä ihminen syyttää tunteistaan muita. Siis äitini. Mutta nyt ekaa kertaa tajusin että hän jatkaa sitä samaa mitä lapsuudessani, eli purkaa/siirtää vihaansa munhun. Ja ekaa kertaa en syyllistynyt hänen pahasta tuulestaan tai siitä että "hänen on pakko puuttua siihen ja siihen ja hermostuttava siitä ja siitä". Mutta en mä nyt tietenkään immuuni ole, höyry tuli korvista ja koitin pysyä sivummalla ja antaa lasten nauttia isovanhemmistaan. Ja kun auto vihdoin starttasi kohti Keski-Suomea, oli olo sekä helpottunut, että väsähtänyt että helposti ärtyvä.
Harmittaa äitini puolesta, kun hän tekee elämästään - ja siinä sivussa muiden elämisestä - niin pirun surkeaa ja ankeaa. Mun on onneksi mahdollista osaltani katkaista tätä vihan siirtämistä lapsiin, sain siihen oikein yhteiskunnan tuen ;-) Mutta äitini tuskin tilannettaa tajuaa, sen verran mustavalkoinen ja vääristynyt maailmankuva hänellä on.