Tällaisen viestin sain Turhuuksien toriparkki -listalta:

Turun toriparkkihanketta on vatvottu jo vuosikausia, ja olisi ollut asiallista saada asialle päätös - tai edes kaikkien isojen puolueiden kannat - valmiiksi ennen kuntavaaleja tai jättää asiasta päättäminen seuraavalle valtuustolle. Mutta nyt aiotaankin toimia siten, että toriparkkikaava tuodaan päätettäväksi vasta vaalien jälkeen - mutta vielä vanhalle valtuustolle.

Kokoomus ja sosiaalidemokraatit haluavat välttää toriparkkipäätöksen vaikutukset kuntalaisten äänestyspäätökseen. Samalla halutaan kuitenkin varmistaa, että päätöstä eivät pääse tekemään uudet, mahdollisesti toriparkkivastaisemmat kaupunginvaltuutetut. Suurin osa Turun kuntavaaliehdokkaista nimittäin vastustaa toriparkkihanketta (TS 24.10.), mutta valitettavasti nykyisen kaupunginvaltuuston asetelma ei taida olla yhtä positiivinen. Kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa toriparkkihanketta, ja sosiaalidemokraatit eivät ole vaalienkaan alla suostuneet yksiselitteisesti kertomaan kantaansa toriparkkikysymykseen.

Jostain kuitenkin kertonee se, että sosiaalidemokraatit eivät antaneet tuoda asiaa ennen vaaleja ympäristö- ja kaavoituslautakuntaan. Nyt taas asia halutaan tuoda lautakuntaan mahdollisimman pian heti vaalien jälkeen, että se saadaan vielä vanhan valtuuston päätettäväksi.Tätä voidaan pitää moraalittomana toimintana, koska vaalien jälkeen ei vanha valtuusto tavallaan ole enää vastuussa kansalle, kun uusi on jo valittu. Toisaalta näin halutaan mitätöidä kansan tahto näissä toriparkkivaaleiksi muodostuvissa vaaleissa.

Teksti muokattu kansanedustaja Janina Anderssonin blogista.

Tänään on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa! Äänestä toriparkkia vastustavaa puoluetta ja ehdokasta! Jos kannattajat saavat suuren tappion, päätös on entistä hankalampi tehdä.

***
Tästä kyllä luinkin jo ehdokkaani blogista. Ja yhä olen pöyristynyt. Uskomatonta miten ihmisiä yritetään koko ajan sumuttaa, miten päätösvalta on niillä keillä on rahaa. No ainakin menen myrskystä huolimatta äänestämään! Yksi ääni enemmän toriparkittoman Turun puolesta.