Mä kiehun ja kihisen taas lastensuojelun tolasta. Tuntuu ihan että siinä ei haluta suojella lapsia, vaan yhteiskuntaa, niitä muita, joille ei koskaan tapahdu mitään tällaista, koska ovat niitä parempiosaisia.

Ystäväni avomiehellä on kolme lasta, ja ex-vaimonsa on henkisesti heikossa jamassa. Välillä on antamassa lapset huostaan, välillä isälle, välillä kieltää isää tapaamasta (kun kerran muutti ystäväni kanssa yhteen), on yrittänyt pari kertaa itsemurhaa ja uhannut myös ottaa lapset mukaan viimeiselle matkalle. Nyt keskiviikkona ilmoitti että lasten on muutettava isänsä luo, hän ei enää jaksa. Ja tänään, kun lapset olisivat sopimuksen mukaan tulossa isälleen viikonlopuksi, ilmoitti että lapset eivät tule minnekkään, ikinä. Ystäväni soitti sossuun ja sieltä sanottiin vaan että voitte haastaa käräjille, jossa määrätään sitten sopimussakko. Haloo? Kuuleeko kukaan, tai ajatteleeko, tai tunteeko? Miten voi olla lapsien edun mukaista että äiti on vuoroin lähettämässä heitä pois, vuoroin kieltäytymästä sovitusta. Ja koska näemmä sopimuksilla voi pyyhkiä perseensä, niin miksi niitä sitten tehdään. Tähän asti olin ajatellut että tällaisissa tapauksissa joku sosiaalityöntekijä tulisi katsomaan että lapset todellakin pääsevät isälleen, ja ehkä sen jälkeen jututtaisivat äitiä, sopisivat pika pikaa uudesta keskustelusta. Auttaisivat äitiä hakemaan apua. Ei kun käräjille vaan!

Toisaalta taas kun itse olin ihan lopussa, niin minulle tarjottiin lasten väliaikaista huostaanottoa, että saisin viikon nukkua. No onneksi imetin, eikä sitä toteutettu. Siitä vaan jäi sellainen fiilis, että ryhdistäydy tai ainakaan älä näytä ettet selviä, tai viemme lapset. Ja sitä käytännön apua ruuanlaittoon ja kotihommiin, mitä en jaksanut, en saanut. Nappi huuleen ja tukka tuuleen.

Ihmettelen suuresti, että kuka elämästä vieraantunyt byrokraatti on tällaisen systeemin luonut? Tai no en nyt ihan rehellisesti ihmettele, tiedänhän mä miten yhteiskuntaa pyöritetään, mutta että me suostumme tähän. Että ei tarvitse välittää, kun ei liippaa läheltä. Ja sitten kun liippaa läheltä, niin ei ole voimia välittää. Paitsi satunnaiset kiukkupuuskat tuo energiaa, joka toivottavasti joskus suuntautuu asioiden muuttamiseen. Äitiyden myötä mussa on herännyt tunne siitä että lapset on yhteisiä, että me aikuiset olemme yhdessä vastuussa heistä. Jos käännät selkäsi joillekin, käännät sen omille lapsillesikin. Ei voi olettaa että saame itsestään ja muista ihmisistä sekä yhteiskunnasta välittäviä aikuisia, jos emme itse näytä esimerkkiä. Myönnän kyllä että kiroileva höyrypää ei ole paras esimerkki, mutta vielä mä teen jotain muutakin. Nyt vaan täytyy ensi laittaa happinaamari itselle (lue: saada itseni jotenkin kasaan ja toimintakykyiseksi), sitten on muiden vuoro.

Jos alkuun jotain tällaista: Kokonutaan kaikki seuraavan/sitä seuraavan valtuuston kokouksen ajaksi joka kaupungin/kunnan valtuuston kokouspaikan ulkopuolelle ja huudetaan raivoamme. Jos joka kaupungissa (koosta riippuen) olisi 100-1000 huutajaa, niin kai aiheeseen sitten reagoitaisiin, muutoinkin kuin laatimalla selvityksiä.Tai toteamalla ei oo. Jos vaikka valtio panostaisi ihmiseen sen minkä "vähän niinkuin vahingossa" hornetteihin. Eli korvamerkitsisi rahat kunnille.